Käyttäytymiseen perustuva julkinen politiikka

Miksi tällä on merkitystä julkisen arvon kannalta

Suurin osa julkisesta politiikasta suunnitellaan yhä ikään kuin kansalaiset lukisivat jokaisen kirjeen, punnitsisivat jokaisen vaihtoehdon ilmoitettuja mieltymyksiään vasten ja toimisivat johtopäätöksen mukaan. Vuosikymmenten psykologian ja taloustieteen tutkimus osoittaa, ettei useimpia päätöksiä todellisuudessa tehdä näin: ihmiset nojaavat mentaalisiin oikoteihin, valintatavan esitystapa vaikuttaa heihin ja he tekevät usein tänään sen, mikä on helpointa, eikä sitä, mitä he itse sanovat haluavansa. Johtaja, joka sivuuttaa tämän aukon, rakentaa jatkuvasti politiikkaa kansalaiselle, jota ei ole olemassa, ja syyttää sitten ”alhaista käyttöastetta” tai ”vaatimusten noudattamatta jättämistä” kansalaisesta eikä suunnittelusta.

Julkisen arvon teoria käsittelee tätä yhtä paljon toiminnallisen kapasiteetin kysymyksenä kuin näytön. Etuusjärjestelmä, veronmaksujärjestelmä tai kansanterveyskampanja voi olla oikeudellisesti pätevä ja hyvin rahoitettu ja silti epäonnistua muuttamaan tarkoitettua arvoa toimitetuksi arvoksi, jos päätöksenteon hetki on huonosti suunniteltu (katso Aihe 1.2 — Strateginen kolmio: legitimiteetti, arvo ja kyvykkyys). Käyttäytymiseen perustuva julkinen politiikka on kuri tuon aukon tietoiseen sulkemiseen käyttäen näyttöä siitä, miten ihmiset todella päättävät, eikä siitä, miten politiikka-asiakirjat olettavat heidän päättävän.

Syy, miksi tällä on tänä vuonna suurempi merkitys kuin vuosikymmen sitten, on että käyttäytymistekniikat ovat siirtyneet uutuudesta oletusvälineeksi monien hallitusten työkalupakeissa, usein niputettuina digitaalisiin palveluihin, joissa yksittäinen suunnitteluvalinta — valmiiksi rastitettu ruutu, muistutustekstiviesti, vertailukaavio — voidaan ottaa käyttöön miljoonille ihmisille lähes olemattomin rajakustannuksin. Juuri tuo mittakaava tekee eettisen kysymyksen kiireelliseksi: muutos, joka on liian pieni huomattavaksi ja jota sovelletaan koko väestöön, voi siirtää lopputuloksia huomattavasti, ja sama matala kustannus, joka tekee tönäisystä houkuttelevan budjettirajoitteiselle julkiselle elimelle, tekee sen myös helpoksi ottaa käyttöön ilman tarkastelua, jonka laki tai menoohjelma saisi.

Lopuksi käyttäytymiseen perustuva julkinen politiikka on tärkeää, koska se istuu laajemman välinevalikoiman sisällä eikä korvaa sitä. Se on yksi neljästä politiikkavälineiden perheestä, joihin johtaja voi tarttua — sääntelyn, menojen ja verotuksen rinnalla (katso Aihe 3.2 — Julkinen politiikka ja politiikkasykli) — ja sen käsitteleminen itsenäisenä kurina, irrotettuna tuosta laajemmasta valinnasta, on tapa, jolla organisaatiot päätyvät käyttämään tönäisyä välttääkseen vaikeamman päätöksen, jonka ratkaisemiseen laki tai budjettirivi olisi todella tarvittu.

Keskeiset käsitteet

Käyttäytymistaloustiede on ala, joka tutkii, miten psykologiset, kognitiiviset ja sosiaaliset tekijät muokkaavat taloudellisia päätöksiä, vastakohtana klassiselle oletukselle, että ihmiset ovat johdonmukaisesti rationaalisia, hyvin informoituja ja kapeasti omaa etuaan ajavia (katso käyttäytymistaloustiede). Sen keskeinen empiirinen löydös, kehitetty viiden vuosikymmenen aikana, on että poikkeamat tiukasta rationaalisuudesta eivät ole satunnaista kohinaa, joka kumoutuu kokonaisuudessa; ne ovat järjestelmällisiä, ennustettavia ja siksi jotain, mitä politiikan suunnittelija voi ennakoida eikä vain sietää.

Psykologit Daniel Kahneman ja Amos Tversky rakensivat tutkimusohjelman, joka teki tämän mahdolliseksi, dokumentoiden pitkän sarjan heuristiikkoja ja vinoumia: mentaalisia oikoteitä, jotka toimivat hyvin useimmiten mutta tuottavat ennustettavia virheitä tietyissä olosuhteissa (katso Daniel Kahneman; katso Amos Tversky). Saatavuusheuristiikka saa ihmiset arvioimaan riskin suuremmaksi, kun esimerkkejä siitä tulee helposti mieleen, minkä vuoksi harvinaista mutta elävää haittaa (haihyökkäys, terrori-isku) pelätään usein enemmän kuin yleistä mutta huomaamatonta (kaatuminen kotona). Ankkurointi saa alkuperäisen luvun, jopa mielivaltaisen, vääristämään myöhempää arviota tai neuvottelua. Tappiovastaisuus tarkoittaa, että jonkin menettäminen tuntuu karkeasti kaksi kertaa niin tuskalliselta kuin vastaavan määrän saaminen tuntuu miellyttävältä, minkä vuoksi se, miten politiikkamuutos kehystetään tappiona tai voittona, voi muuttaa sitä, kuinka voimakkaasti ihmiset vastustavat sitä, riippumatta sen todellisesta sisällöstä. Kahnemanin vuoden 2011 kirja Thinking, Fast and Slow (suomeksi Ajattelu, nopeasti ja hitaasti) popularisoi tämän kahden järjestelmän kuvauksen: nopea, intuitiivinen, pitkälti automaattinen arvostelutapa ja hitaampi, ponnistelua vaativa, harkitseva tapa, joka tarkistaa ja ohittaa ensimmäisen vain kun se otetaan aktiivisesti käyttöön (katso Thinking, Fast and Slow). Useimmat arkipäivän päätökset, mukaan lukien monet päätökset julkisista palveluista, tekee nopea järjestelmä, minkä vuoksi valinnan hetken suunnittelulla on yhtä suuri merkitys kuin sille toimitetun tiedon sisällöllä. Kognitiivinen vinouma on laajemmin mikä tahansa järjestelmällinen poikkeama rationaalisesta arvostelunormista, ja dokumentoitujen vinoumien luettelo ulottuu nykyisin paljon tässä nimettyjä kahta pidemmälle (katso kognitiivinen vinouma).

Taloustieteilijä Richard Thaler ja oikeustieteilijä Cass Sunstein muuttivat tämän tutkimuksen politiikkavälineeksi vuoden 2008 kirjallaan Nudge: Improving Decisions About Health, Wealth, and Happiness, joka nimesi ja popularisoi tönäisyteorian (nudge theory): ajatuksen, että mikä tahansa valinnan esitystavan piirre — sen valinta-arkkitehtuuri — vaikuttaa ennustettavasti tehtyyn päätökseen, ja että tätä arkkitehtuuria voidaan siksi suunnitella tarkoituksella auttamaan ihmisiä valitsemaan se, minkä he harkittuaan valitsisivat itselleen, kieltämättä mitään vaihtoehtoa tai muuttamatta olennaisesti sen taloudellista kustannusta (katso tönäisyteoria; katso Richard Thaler; katso Cass Sunstein). Tönäisyn on heidän määritelmänsä mukaan pysyttävä helppona ja halpana välttää; politiikka, joka sulkee vaihtoehdon tai nostaa sen kustannusta olennaisesti, on sääntelyä tai verotusta tönäisyn vaatteissa, ei tönäisy itse (katso Aihe 3.2 — Julkinen politiikka ja politiikkasykli siitä, missä tönäisyt sijaitsevat laajempien välineperheiden joukossa).

Valinta-arkkitehtuuri on laajempi suunnittelukuri, jonka sisällä tönäisyt istuvat: päätöksen tekemisympäristön tarkoituksellinen muotoilu (katso valinta-arkkitehtuuri). Sen tunnetuin tekniikka on oletusvaihtoehto — vaihtoehto, jonka henkilö saa automaattisesti, jos hän ei tee mitään — joka on tärkeä, koska hitaus ja aktiivisen valinnan vaiva tekevät oletuksista hämmästyttävän pysyviä silloinkin, kun niistä kieltäytyminen maksaa lähes ei mitään; eläkesäästöihin liittymisen tekeminen oletukseksi aktiivisen valinnan sijaan on esimerkiksi toistuvasti todettu nostavan osallistumista paljon enemmän kuin vastaava tiedotuskampanja. Kehystys on loogisesti identtisen tiedon esittämistä eri termein — ”yhdeksänkymmenen prosentin eloonjäämisaste” vastaan ”kymmenen prosentin kuolleisuus” — joka luotettavasti muuttaa ihmisten tekemää valintaa vaikka taustalla olevat tosiasiat eivät ole muuttuneet. Sosiaalinen todiste kuvaa ihmisten taipumusta kopioida sitä, mitä heidän ympärillään olevat näyttävät tekevän, erityisesti epävarmuudessa, ja se on mekanismi viestien takana, jotka vertaavat kotitalouden energiankäyttöä naapureiden vastaaviin tai toteavat, että useimmat alueen asukkaat maksavat verot ajallaan. Yksinkertaistaminen, oikea-aikaiset kehotteet ja halutun käyttäytymisen helpommaksi tekeminen (vähemmän vaiheita, esitäytetty lomake) ovat lisää toistuvia tekniikoita; Behavioural Insights Teamin laajasti käytetty EAST-kehys tiivistää käytännön neuvon neljään sanaan — tee käyttäytymisestä helppoa (Easy), houkuttelevaa (Attractive), sosiaalista (Social) ja oikea-aikaista (Timely).

Pisimmälle levinnyt institutionaalinen malli on käyttäytymisoivallusyksikkö (behavioral insights unit), jota kutsutaan yleisesti ”tönäisyyksiköksi”: erikoistunut tiimi, yleensä pieni, upotettuna hallitukseen tai sitä neuvovana, joka soveltaa käyttäytymistieteen menetelmiä — usein mukaan lukien pienimuotoisia satunnaistettuja kokeita — uudistamaan tiettyjä toimenpiteitä ja testaamaan, toimiiko uudistus, ennen sen laajentamista (katso Behavioural Insights Team arkkityypistä, joka perustettiin Britannian Cabinet Officen sisälle vuonna 2010 ja yksityistettiin myöhemmin osittain). Mallin ovat sittemmin ottaneet käyttöön vaihtelevin institutionaalisin muodoin kansalliset hallitukset, Taloudellisen yhteistyön ja kehityksen järjestö (OECD) ja Maailmanpankki muiden muassa, ja sen menetelmällinen tunnusmerkki — toimenpiteen testaaminen kontrolliryhmää vasten ennen käyttöönottoa sen sijaan että oletettaisiin uskottavan kuuloisen uudistuksen toimivan — on mallille yhtä tärkeä kuin psykologia, johon se nojaa (katso Aihe 2.4 — Julkisen sektorin ekonometria ja ohjelma-arviointi arviointimenetelmistä, joista tämä riippuu).

Kaiken tämän ympärillä käytävä eettinen keskustelu keskittyy libertaariseen paternalismiin, Thalerin ja Sunsteinin omaan nimeen tönäisyn takana olevalle filosofialle: paternalistinen siinä, että se ohjaa ihmisiä tarkoituksella lopputuloksiin, joiden suunnittelija uskoo palvelevan heidän omaa etuaan, libertaarinen siinä, että se säilyttää, ja sen on määrä edellyttää, aidon ja edullisen vaihtoehdon valita toisin (katso libertaarinen paternalismi). Kriitikot ovat kyseenalaistaneet, onko tämä yhdistelmä lainkaan johdonmukainen: jos oletus toimii juuri siksi, että useimmat eivät koskaan huomaa tai käytä ulosvalintaa, säilytetty vapaus on muodollista eikä todellista, ja samat tekniikat, jotka tönäisevät jonkun säästämään enemmän eläkkeelle, voisivat yhtä hyvin tönäistä hänet huonompaan lopputulokseen ilman, että tekniikka itse vetäisi selvää rajaa näiden kahden välille. Toinen, uudempi varaus koskee itse näyttöpohjaa: käyttäytymistiede, kuten suuri osa kokeellisesta psykologiasta, on käynyt läpi replikaatiokriisin, jossa merkittävä osa julkaistuista, laajasti siteeratuista löydöksistä ei ole toistunut samalla vahvuudella tai lainkaan, kun ne on testattu uudelleen riippumattomasti laajassa mittakaavassa (katso replikaatiokriisi). Useat juhlitut varhaiset tönäisytulokset ovat sittemmin joutuneet juuri tämän tarkastelun kohteeksi, mikä ei tarkoita, että taustalla oleva ala olisi epäpätevä, mutta tarkoittaa, että johtaja, joka siteeraa yhtä tunnettua tutkimusta ratkaisevana todisteena siitä, että tietty tönäisy toimii tietyssä uudessa kontekstissa, väittää vahvempaa kuin näyttö tukee (katso Aihe 2.6 — Näytön synteesi ja se, mikä toimii siitä, miten kiistanalaisia löydöksiä punnitaan vastuullisesti).

Parhaat käytännöt

1. Testaa ennen laajentamista, joka kerta. Uskottavan kuuloinen lomakkeen, kirjeen tai oletuksen uudistus on hypoteesi, ei tulos; aja se kontrolliryhmää vasten pienessä mittakaavassa ennen kuin sovellat sitä koko väestöön, koska käyttäytymisvaikutukset ovat usein pienempiä, suurempia tai päinvastaisia verrattuna siihen, mitä intuitio tai yksittäinen aiempi tutkimus ennusti.
2. Julkaise, että toimenpide on tönäisy, ja miksi, ennen käyttöönottoa tai sen rinnalla. Julkistaminen ei tarkoita, että mekanismi on ilmoitettava jokaiselle vastaanottajalle sillä hetkellä, mutta politiikan perustelun ja näyttöpohjan tulisi olla julkisesti saatavilla pyynnöstä, koska ilmoittamaton käyttäytymisen ohjaus on paljon vaikeampi erottaa manipulaatiosta kuin dokumentoitu, puolustettavissa oleva suunnitteluvalinta.
3. Aseta oletus vaihtoehdoksi, joka palvelee parhaiten valitsevaa henkilöä, ei vaihtoehdoksi, joka on organisaatiolle halvin hallinnoida. Oletus, joka on valittu vähentämään julkisen elimen omia käsittelykustannuksia kansalaisen auttamisen sijaan, on selvin tapaus, jossa tönäisy muuttuu käyttäytymistieteeksi naamioiduksi omaa etua palvelevaksi suunnitteluratkaisuksi.
4. Pidä ulosvalinta aidosti helppona, ei vain teknisesti saatavilla. Oletus, joka on laillisesti peruutettavissa mutta käytännössä haudattu ylimääräisten vaiheiden, epäselvän kielen tai tahallisen hyödyttömän prosessin taakse, epäonnistuu libertaarisen paternalismin libertaarisessa puoliskossa vaikka se täyttäisi sen kirjaimen.
5. Sovita väline ongelman mittakaavaan. Tönäisy on usein halvin ja vähiten pakottava ensimmäinen siirto, mutta ongelmalle, joka on tarpeeksi vakava oikeuttamaan sääntelyn tai menot, käsittele tönäisyä niiden täydentäjänä, ei korvikkeena, joka on valittu, koska sen käyttöönotto on helpompaa ilman lainsäädäntötaistelua (katso Aihe 3.2 — Julkinen politiikka ja politiikkasykli).
6. Rakenna pysyvä arviointikyvyke kertaluonteisen pilottitiimin sijaan. Käyttäytymisoivallustoiminto, joka ajaa yhden onnistuneen kokeen ja sitten hajoaa, menettää institutionaalisen muistin, jota tarvitaan havaitsemaan myöhempi toimenpide, joka ei toista aiemman menestystä.
7. Käsittele yksittäistä tutkimusta, kuinka tunnettua tahansa, johtolankana eikä lupana. Tarkista, onko juhlittu löydös replikoitu riippumattomasti ja millä vaikutuskoolla, ennen kuin tuot sen sellaisenaan uuteen politiikkakontekstiin, väestöön tai maahan (katso Aihe 2.6 — Näytön synteesi ja se, mikä toimii).
8. Pilotoi väestöissä, joihin politiikka todella ulottuu, ei vain helpoimmassa rekrytoitavassa. Mukavuusotoksella yhdessä väestöryhmässä, kieliryhmässä tai tuloluokassa validoitu tönäisy ei rutiininomaisesti siirry siististi monimuotoisempaan väestöön, jota politiikan on tarkoitus palvella.
9. Ohjaa jokainen käyttäytymisinterventio samaan eettiseen tarkasteluun, jonka tiedonkeruu- tai tutkimushanke kohtaisi. Kansalaisten testaaminen ilman heidän yksilöllistä suostumustaan on puolustettavissa tietyin, rutiininomaiselle palvelun parantamiselle yleisin ehdoin, mutta se ei ole automaattisesti vapautettu tarkastelusta, jota tutkimusetiikka muutoin edellyttäisi.
10. Raportoi vaikutuksen koko, ei vain sen tilastollinen merkitsevyys. Tönäisy, joka on ”tilastollisesti merkitsevä” mutta siirtää käyttäytymistä murto-osalla prosenttiyksikköä, ei välttämättä oikeuta käyttöönoton ja seurannan hallinnollista kustannusta laajassa mittakaavassa; päätä käytännöllisen merkityksen kynnys etukäteen.
11. Lakkauta ja testaa pitkäkestoiset tönäisyt määräajoin uudelleen. Kehote tai oletus, joka toimi käyttöönotettaessa, voi menettää vaikutuksensa, kun ihmiset tottuvat siihen, tai alkaa tuntua manipuloivalta, kun sen mekanismi tulee laajasti ymmärretyksi, eikä kumpikaan epäonnistumistapa ole näkyvissä ilman tarkoituksellista uudelleentarkistusta.
12. Pidä julkista lokia aktiivisista käyttäytymisinterventioista ja niiden näyttöpohjasta. Kansalaisen, tarkastajan tai vaaleilla valitun valvojan pitäisi pystyä saamaan selville ilman erityistä pyyntöä, mitkä julkisen palvelun valinnat on suunniteltu tarkoituksella ohjaamaan käyttäytymistä ja millä näytöllä (katso Aihe 3.4 — Vastuullisuus, avoimuus ja legitimiteetti).

Kysymyksiä keskusteltavaksi tiimissäsi

Voimmeko luetella jokaisen oletuksen, kehotteen tai kehystysvalinnan, jota tällä hetkellä käytämme vaikuttamaan kansalaisten käyttäytymiseen, vai joutuisimmeko etsimään niitä? Monet tönäisyt kertyvät epävirallisesti lomakeuudistuksen tai asiakaspalvelun käsikirjoituksen sisään ilman, että niitä koskaan nimetään tarkoitukselliseksi käyttäytymisinterventioksi tai kirjataan mihinkään. Keskustelkaa siitä, voisiko organisaationne tuottaa tuon luettelon tänään, ja jos ei, sopikaa, kuka on vastuussa sen rakentamisesta. Pohtikaa, onko luettelon puuttuminen itsessään avoimuusongelma riippumatta siitä, osoittautuuko mikään yksittäinen sen valinta puolustettavaksi.

Kenen etua organisaatiomme eniten käyttämä oletus todella palvelee — kansalaisen vai meidän? Valitse yksittäinen oletus, johon organisaationne nojaa eniten, kuten uusimisvaihtoehto, maksutapa tai viestintäkanava, ja keskustelkaa rehellisesti siitä, valittiinko se auttamaan siihen alistettua henkilöä vai vähentämään omaa hallinnollista taakkaanne. Jos edut ovat linjassa, sanokaa niin ja jatkakaa; jos ne eivät selvästi ole linjassa, keskustelkaa siitä, mikä näyttö ratkaisisi kysymyksen ja keneltä sitä pitäisi pyytää.

Jos toimittaja tai tarkastaja pyytäisi meitä perustelemaan tietyn tönäisyn huomenna, pystyisimmekö? Valitse yksi elävä käyttäytymisinterventio ja käy läpi perustelu, jonka antaisit: näyttö, johon se perustuu, onko sitä testattu kontekstissanne ja miksi ulosvalinta on aidosti saavutettavissa. Keskustelkaa siitä, mitä aukkoja tämä harjoitus paljastaa, ja selviäisivätkö nuo aukot todellisesta ulkoisesta tarkastelusta eikä vain sisäisestä hyväksynnästä (katso Aihe 3.4 — Vastuullisuus, avoimuus ja legitimiteetti).

Olemmeko koskaan siteeranneet kuuluisaa käyttäytymislöydöstä ratkaisevana todisteena tarkistamatta, onko se replikoitunut? Pyydä tiimiä muistamaan käyttäytymistutkimus, johon organisaationne omissa perusteluissa useimmiten vedotaan, ja keskustelkaa sitten rehellisesti siitä, onko kukaan tarkistanut sen replikaatiotilaa viime aikoina sen sijaan että oletettaisiin tunnetun tuloksen pysyneen yhtä vahvana kuin ensimmäisen julkaisun aikaan. Pohtikaa, mitä politiikka replikaatiotilan tarkistamisesta ennen tutkimuksen siteeraamista maksaisi ajassa, ja punnitkaa se sen hintaa vastaan, että rakennetaan ohjelma löydökselle, joka myöhemmin romahtaa tarkastelussa.

Käytämmekö tönäisyä, koska se on oikea väline tähän ongelmaan, vai koska se on helpompi ottaa käyttöön kuin vaihtoehto? Ota politiikkaongelma, jota organisaationne tällä hetkellä käsittelee pääasiassa tiedon tai käyttäytymissuunnittelun avulla, ja keskustelkaa rehellisesti siitä, harkittiinko sääntelyä tai menoja koskaan vakavasti ja jätettiinkö ne sivuun, vai eikö niitä koskaan tuotu esiin. Sopikaa, mikä mittakaavan tai haitan näyttö käynnistäisi välinevalikoiman aidon uudelleenarvioinnin, ei vain tönäisyn oman suunnittelun (katso Aihe 3.2 — Julkinen politiikka ja politiikkasykli).

Testaammeko toimenpiteemme väestössä, joka todella muistuttaa ihmisiä, joihin politiikan on tarkoitus ulottua? Tarkastele organisaationne viimeistä tai kahta käyttäytymiskoetta ja keskustelkaa siitä, kuka niihin todella rekrytoitiin verrattuna koko väestöön, johon syntyvää politiikkaa sovelletaan. Pohtikaa, mitä vaadittaisiin testaamiseen edustavammassa ryhmässä ennen seuraavaa käyttöönottoa, ja onko organisaatiollanne tällä hetkellä kapasiteettia, kärsivällisyyttä ja mandaattia tehdä niin sen sijaan että siirryttäisiin suoraan lupaavasta pilotista täyteen käyttöönottoon.

Käytännössä: esimerkki julkisesta arvosta

Keskikokoista suurkaupunkialuetta palveleva alueellinen liikenneviranomainen oli yrittänyt useita vuosia vähentää kuljettajia, jotka antoivat ajoneuvonsa päästötodistuksen rauketa ennen uusimista, vaatimustenmukaisuusaukko, joka sekä heikensi ilmanlaadun valvontaa että tuotti tasaisen virran vältettävissä olevia seuraamusilmoituksia ja valituksia. Analyysi osoitti, ettei ongelma ollut harvoin tahallista kiertämistä; useimmat rauenneet todistukset kuuluivat kuljettajille, jotka aikoivat uusia mutta antoivat paperimuistutuksen jäädä laatikkoon määräpäivän yli ja kohtasivat sitten sakon, joka tuntui kohtuuttomalta rehelliseen laiminlyöntiin nähden.

Viranomaisen vastaperustettu käyttäytymisoivallusyksikkö, neljän analyytikon tiimi, joka oli koottu viranomaisen olemassa olevasta data- ja viestintähenkilöstöstä, ehdotti kolmen edullisen uudistuksen testaamista olemassa olevaa uusimiskirjettä vasten: tekstiviestimuistutus, joka lähetetään kymmenen päivää ennen umpeutumista, kirjeen versio, joka kehysti sakon menetyksenä (”menetät sakottoman historiasi” eikä ”sakko saattaa seurata”), ja versio, joka teki uusimisesta oletetun toimenpiteen esitäyttämällä verkkouusimislomakkeen kuljettajan olemassa olevilla tiedoilla, vaatien vain vahvistusklikkauksen täyden uudelleensyöttämisen sijaan. Sen sijaan että olisi ottanut käyttöön sen uudistuksen, joka vaikutti paperilla vakuuttavimmalta, yksikkö ajoi kaikki kolme kontrolliryhmää vasten, joka sai olemassa olevan kirjeen, tarpeeksi suurella otoksella, poimittuna viranomaisen koko palvelualueelta eikä vain sen digitaalisesti aktiivisimmista kaupunginosista, havaitakseen merkittävän eron.

Tulokset olivat sekavia opettavaisella tavalla. Uudelleenkehystetty kirje ei tuottanut juuri mitään mitattavaa parannusta alkuperäiseen nähden, minkä yksikkö nosti esiin varoituksena sitä vastaan, että oletettaisiin jokaisen uskottavan kuuloisen käyttäytymistekniikan toimivan jokaisessa kontekstissa. Tekstiviestimuistutus tuotti vaatimattoman mutta todellisen rauenneiden määrän vähenemisen. Esitäytetty uusimislomake tuotti ylivoimaisesti suurimman vaikutuksen, leikaten raukeamisasteita karkeasti kolmanneksella, ilmeisesti koska se poisti vaivan täsmälleen päätöksen hetkellä sen sijaan että luotettaisiin kuljettajan muistavan ja toimivan itsenäisesti.

Ennen esitäytetyn lomakkeen laajentamista koko viranomaisen alueelle yksikkö julkaisi lyhyen julkisen tiedotteen, joka selitti muutoksen, sen taustalla olevan näytön ja sen, miten kuljettaja voisi yhä valita uusimisen postitse tai henkilökohtaisesti, jos hän ei halunnut käyttää verkkolomaketta, ja asetti päivämäärän, kahdeksantoista kuukauden päähän, vaikutuksen testaamiseksi uudelleen sen tarkistamiseksi, ettei se ollut hälvennyt kuljettajien tottuessa vastaanottamaan sitä. Viranomainen päätti myös sisäisen keskustelun jälkeen olla laajentamatta samaa esitäyttötekniikkaa erilliseen järjestelmään, joka tarjosi harkinnanvaraista päästöttömän ajoneuvon tukea, katsoen, että taloudellinen hakemus, johon liittyi aito valinta vaihtoehtojen välillä, ansaitsi hakijan aktiivista osallistumista eikä oletusta, joka saatettaisiin hyväksyä ilman täyttä harkintaa. Tämä skenaario on havainnollistava ja kuvitteellinen; se ei kuvaa minkään todellisen liikenneviranomaisen ohjelmaa tai päätöstä.

Neljä sektorinäkökulmaa

Paikallishallinto

Paikallishallinto ajaa yleensä järjestelmän suorimmat, suurimman volyymin käyttäytymisinterventiot, koska se omistaa arkipäiväiset asiointihetket — uusimiset, jätteenkeräys, paikallisveron maksu, ajanvaraus — joissa kansalainen todella kohtaa valinta-arkkitehtuurin. Sen ominainen rajoite on kapasiteetti eikä mahdollisuus: paikallisviranomaisella tuskin on Kahneman-tasoista omaa asiantuntemusta, joten sen vahvin siirto on yleensä kumppanuus kansallisen käyttäytymisoivallusyksikön, yliopiston tutkimusryhmän tai jaetun alueellisen palvelun kanssa, sen sijaan että yrittäisi rakentaa kehittynyttä koeinfrastruktuuria yksin yhtä palvelua varten.

Valtionhallinto

Valtionhallinto on paikka, jossa käyttäytymisoivallusyksikkö institutionaalisena mallina otti ensimmäisen kerran tunnistettavan muotonsa, ja se on taso, jolla on mittakaava ja datainfrastruktuuri ajaa aidosti riittävällä voimalla varustettuja satunnaistettuja kokeita suurissa, monimuotoisissa väestöissä. Sen ominainen riski kulkee paikallishallinnon vastakkaiseen suuntaan: kun käytettävissä on erikoistunut yksikkö ja aiempien onnistumisten näyttöpohja, kansallinen politiikka voi alkaa tarttua tönäisyyn oletusvastauksena ongelmiin, joita tönäisy ei voi todellisuudessa ratkaista yksin, käyttäen ilmeisen näyttöön perustuvaa toimenpidettä välttääkseen vaikeamman poliittisen työn lainsäädännössä tai rakenteellisen korjauksen rahoittamisessa (katso Aihe 3.2 — Julkinen politiikka ja politiikkasykli).

Kolmas sektori ja voittoa tavoittelematon toiminta

Voittoa tavoittelemattomat organisaatiot ja hyväntekeväisyysjärjestöt soveltavat monia samoja tekniikoita — oletuslahjoitussummat, sosiaalisen todisteen viestintä siitä, kuinka monta muuta on jo antanut, yksinkertaistetut ilmoittautumislomakkeet — varainhankinnassa ja palvelun käyttöönotossa, usein ilman koeinfrastruktuuria, jonka hallinnon yksikkö voi kustantaa, ja toisinaan työskennellen edunsaajien kanssa, jotka ovat alttiimpia hienovaraiselle paineelle kuin yleinen väestö, jolla tekniikka alun perin testattiin (katso Aihe 3.8 — Kolmannen sektorin ja voittoa tavoittelemattoman toiminnan johtaminen). Niiden erityinen velvoite on suhteellinen varovaisuus: resursseiltaan rajoitettu organisaatio ei aina voi ajaa omaa satunnaistettua koetta ennen tekniikan käyttöönottoa, mikä tekee riippumattomasti replikoituun, julkaistuun näyttöön nojaamisesta yksittäisen vakuuttavan tapaustutkimuksen sijaan tärkeämpää täällä kuin lähes missään muualla kirjassa.

Monenkeskinen ja kansainvälinen

Monenkeskiset ja kansainväliset elimet, mukaan lukien Maailmanpankin oma käyttäytymistieteen työ ja OECD:n maiden välinen käyttäytymisoivallusverkosto, toimivat enimmäkseen näytön kokoajina ja standardien asettajina eikä tönäisyjen suorina käyttöönottajina yksittäisille kansalaisille. Niiden erityinen haaste on siirrettävyys radikaalisti erilaisten hallinnollisten, kulttuuristen ja taloudellisten kontekstien yli: yhden maan väestössä validoitu oletus tai kehystys tarjoaa parhaimmillaan hypoteesin, jota kannattaa testata muualla, ei todistettua tulosta, ja kansainvälisen elimen suurin panos on usein jaetun näyttöpohjan ja eettisen ohjeistuksen rakentaminen, jonka avulla kansallinen tai paikallinen hallitus voi testata vastuullisesti sen sijaan että toisi tuloksia sokeasti.

Yleisiä epäonnistumistapoja

Tönäisy vaikeamman korjauksen korvikkeena. Julkinen elin tarttuu muistutuskirjeeseen tai uudistettuun lomakkeeseen ongelman käsittelemiseksi, jonka todellinen syy on riittämätön kapasiteetti, kohtuuton maksu tai aidosti vaikea saatavuuseste, koska tönäisy on halvempi ja nopeampi ottaa käyttöön kuin sääntely tai menot, jotka sen todella ratkaisisivat. Mitattu vaikutus on todellinen mutta pieni, taustalla oleva ongelma jatkuu, ja organisaatio voi osoittaa ”tehneensä jotain näyttöön perustuvaa” verukkeena sille, ettei ole tehnyt vaikeampaa asiaa.

Ilmoittamaton manipulaatio. Käyttäytymisinterventio otetaan käyttöön ilman mitään julkista selvitystä siitä, mitä se on tai miksi, sillä teorialla, että julkistaminen tylsyttäisi sen tehokkuutta. Tämä käsittelee tehokkuutta tärkeämpänä kuin legitimiteettiä, ja se on juuri se malli, johon libertaarisen paternalismin kriitikot viittaavat väittäessään, että filosofia romahtaa tavalliseksi manipulaatioksi, kun kansalainen ei voi saada selville, mitä hänen valintaympäristölleen on tehty (katso Aihe 3.4 — Vastuullisuus, avoimuus ja legitimiteetti).

Maamerkkitutkimuksen siteeraaminen ratkaistuna tosiasiana. Organisaatio rakentaa politiikan yhden tunnetun käyttäytymislöydöksen varaan — usein sellaisen, joka on popularisoitu menestyskirjassa eikä tarkistettu taustalla olevaa kirjallisuutta vasten — kysymättä, onko se sittemmin replikoitu riippumattomasti tai kuinka suuri sen vaikutuskoko todellisuudessa oli. Kun toimenpide jää reilusti siteeratun tutkimuksen alle tai ei replikoidu lainkaan, organisaatiolla ei ole varasuunnitelmaa, koska se ei koskaan käsitellyt alkuperäistä löydöstä väliaikaisena.

Oletus, että tönäisy siirtyy automaattisesti väestöjen yli. Yhdellä väestöryhmällä, kieliryhmällä tai kansallisella väestöllä validoitu tekniikka otetaan käyttöön olennaisesti erilaisessa testaamatta uudelleen, sillä oletuksella, että dokumentoidun psykologisen mekanismin on toimittava samalla tavalla kaikkialla. Vaikutukset, jotka riippuvat tietyistä kulttuurinormeista, lukutaitotasoista tai viestijän luottamuksesta, eivät usein siirry, ja epäonnistuminen havaitaan usein vasta täyden mittakaavan käyttöönoton jälkeen eikä pilotin aikana.

Toimivan tönäisyn antaminen pyöriä seuraamatta loputtomiin. Käyttöönotettaessa tehokkaaksi osoittautunut interventio jätetään paikalleen vuosiksi testaamatta uudelleen sillä oletuksella, että alkuperäinen myönteinen tulos takaa pysyvän. Tottuminen, muuttuva konteksti tai kasvava julkinen tietoisuus mekanismista voivat heikentää tai kääntää alkuperäisen vaikutuksen, ja organisaatiolla, joka ei koskaan tarkista uudelleen, ei ole keinoa tietää, toimiiko se yhä, onko se lakannut toimimasta vai alkanut tuntua manipulaatiolta niistä, joihin se kohdistuu.

Kypsyysmalli

Tarkistuslista

• Jokainen aktiivinen oletus, kehote tai kehystysvalinta, joka on suunniteltu vaikuttamaan kansalaisten käyttäytymiseen, on tunnistettu ja kirjattu.
• Jokainen kirjattu interventio on testattu kontrolliryhmää vasten, edustavassa mittakaavassa, ennen täyttä käyttöönottoa.
• Kunkin intervention julkinen perustelu ja näyttöpohja on saatavilla pyynnöstä tai julkaistu ennakoivasti.
• Ulosvalinta jokaisesta oletuksesta on varmistettu aidosti helpoksi, ei vain teknisesti saatavilla olevaksi.
• Oletusvaihtoehto on tarkistettu varmistamaan, että se palvelee kansalaisen etua, ei vain organisaation hallinnollista mukavuutta.
• Siteeratut käyttäytymislöydökset on tarkistettu riippumattoman replikaation ja vaikutuskoon osalta ennen niihin nojaamista.
• Välinevalintaa on verrattu sääntelyyn, menoihin ja verotukseen ennen kuin tönäisyä käytetään vakavaan tai korkean panoksen ongelmaan.
• Pilottiväestöjen edustavuus on tarkistettu koko väestöä vasten, johon politiikka ulottuu.
• Jokaiselle aktiiviselle interventiolle on annettu uudelleentestauspäivä sen tarkistamiseksi, onko sen vaikutus hälvennyt tai sen havaitseminen siirtynyt.
• Eettinen tarkastelu on sovellettu kansalaisiin kohdistuviin käyttäytymiskokeisiin, vastaten tutkimushankkeen kohtaamaa tarkastelua.

Keskeiset lähteet

• Richard H. Thaler ja Cass R. Sunstein, Nudge: The Final Edition, Yale University Press, 2021 (ensimmäisen kerran julkaistu 2008), tönäisyteorian, valinta-arkkitehtuurin ja libertaarisen paternalismin perustavaa esitystä varten.
• Daniel Kahneman, Thinking, Fast and Slow, Farrar, Straus and Giroux, 2011, käyttäytymiseen perustuvan julkisen politiikan taustalla olevaa arvostelun kaksoisprosessikuvausta varten.
• Amos Tversky ja Daniel Kahneman, ”Judgment under Uncertainty: Heuristics and Biases”, Science, 185(4157), 1974, s. 1124–1131, alkuperäistä heuristiikka- ja vinoumatutkimusohjelmaa varten.
• Taloudellisen yhteistyön ja kehityksen järjestö (OECD), Tools and Ethics for Applied Behavioral Insights: The BASIC Toolkit, OECD Publishing, 2019, maiden väliseen menetelmään ja eettisiin ohjeisiin käyttäytymisoivallusten soveltamiseksi hallinnossa.
• The Behavioral Insights Team, EAST: Four Simple Ways to Apply Behavioral Insights, 2014 (tarkistettu 2024), käytännön kehykseen, jota käytetään laajimmin tietyn tönäisyn suunnitteluun.
• Maailmanpankki, World Development Report 2015: Mind, Society, and Behavior, World Bank, 2015, käyttäytymisoivallusten kehitystaloustieteelliseen sovellukseen korkean tulotason maiden kontekstien ulkopuolella.

Viitteet

1. Behavioral economics — Wikipedia — https://en.wikipedia.org/wiki/Behavioral_economics
2. Cognitive bias — Wikipedia — https://en.wikipedia.org/wiki/Cognitive_bias
3. Daniel Kahneman — Wikipedia — https://en.wikipedia.org/wiki/Daniel_Kahneman
4. Amos Tversky — Wikipedia — https://en.wikipedia.org/wiki/Amos_Tversky
5. Thinking, Fast and Slow — Wikipedia — https://en.wikipedia.org/wiki/Thinking,_Fast_and_Slow
6. Richard Thaler — Wikipedia — https://en.wikipedia.org/wiki/Richard_Thaler
7. Cass Sunstein — Wikipedia — https://en.wikipedia.org/wiki/Cass_Sunstein
8. Nudge theory — Wikipedia — https://en.wikipedia.org/wiki/Nudge_theory
9. Choice architecture — Wikipedia — https://en.wikipedia.org/wiki/Choice_architecture
10. Libertarian paternalism — Wikipedia — https://en.wikipedia.org/wiki/Libertarian_paternalism
11. Behavioral Insights Team — Wikipedia — https://en.wikipedia.org/wiki/Behavioural_Insights_Team
12. Replication crisis — Wikipedia — https://en.wikipedia.org/wiki/Replication_crisis
13. Nudge: The Final Edition — Richard H. Thaler and Cass R. Sunstein, Yale University Press — https://yalebooks.yale.edu/book/9780300262285/nudge/
14. Judgment under Uncertainty: Heuristics and Biases — Amos Tversky and Daniel Kahneman, Science — https://doi.org/10.1126/science.185.4157.1124
15. Tools and Ethics for Applied Behavioral Insights: The BASIC Toolkit — OECD — https://www.oecd.org/en/publications/tools-and-ethics-for-applied-behavioral-insights-the-basic-toolkit_9ea76a8f-en.html
16. EAST: Four Simple Ways to Apply Behavioral Insights — Behavioral Insights Team — https://www.bi.team/publications/east-four-simple-ways-to-apply-behavioral-insights/
17. World Development Report 2015: Mind, Society, and Behavior — The World Bank — https://www.worldbank.org/en/publication/wdr2015